Ihan fiiliksissä vieläkin, vaikka reissusta on jo muutama päivä ja mökille lähdettiin rauhoittumaan koko perhe. Eli kävimme Tallinnassa Viron voittaja-näyttelyssä ja tulimme kotiin voittaja-tittelin kanssa. Ensimmäinen ERI piti käydä hakemassa Virosta asti.

 

Matka sinällään oli todella rasittava ja koirien hermot oli kyllä todella koetuksella. Ensimmäinen stoppi meinas tulla jo aamuyöstä kun näimme, millaisella linja-autolla ammattiautoilija oli ajatellut meidät Tallinnaan kyyditä. Mukana oli siis 8 koiraa ja 24 ihmistä, linja-autona toimi normaalia lyhyempi linja-auto, josta oli muutama penkki otettu irti.. Etukäteen oli autofirmalle pitänyt ilmoittaa koirien häkkien koot ja oletimmekin, että auto oli valittu tätä mukaa, mutta ei.. Häkkejä oli pakko latoa päällekäin ja se, jos mikä oli turvallista ajattellen sekä koirien, että ihmisten turvallisuutta.. Koirat kävi kierroksilla, kun sivulta, alta ja päältä tuli muiden koirien hajuja.. Jokainen yritti peitellä omansa niin, ettei toisia koiria nähty, mutta seuraava ongelma oli peitettyjen häkkien lämpötila. Remun häkissäkin oli melkoinen kuumuus jo Tampereella. Hermot oli kireellä ja kävi siinä jo mielessä, että mihin minä olen vittoman luontokappaleen tuonut. Lisäksi jännitti laivamatka, jonka ajaksi koirat jätettiin autoon ja ihmisten täytyi poistua autosta. Linja-auton kuljettaja oli aivan ihmeissään, että emmekö otakkaan koiria mukaan laivaan.. Kuljettaja sai kuulla moneen kertaan valitusta ja huokailua, vaikka syyhän ei ollut hänessä. Hän oli vain firman renki, joka oli ohjeet saanut saapua tiettyihin paikkoihin.. Ei siis ollenkaan lupaava alku..   Mikäli jotakin kiinnostaa, mikä firma oli kyseessä, voin kyllä auliisti kertoa nimen vaikka yksityisviestillä.. Ihan näin julkisesti en ala parjaamaan, vaikka muuten en kyllä hiljaiseksi jää!

 

Joka tapauksessa pääsimme kaikki Tallinnaan ja onneksemme Remu ei ollut syönyt itseään häkistä pihalle, vaan odotteli meitä linja-autossa. Onneksi sillä tuntuu olevan hermot rautaa! Käveleskelimme vanhassa kaupungissa ja yritimme rentoutua kaikin tavoin.

 

Sunnuntaina sitten aamupäivästä suuntasimme kohti näyttelypaikkaa, Kalev-stadiumia. Etukäteen oli tiedossa, että paikalla olisi 9 pastoria eli yllättävänkin vähän! Ennen kehien alkua yritin pysyä rauhallisena, etten siirrä hermostumistani Remuun, joka löhöili jälleen kerran häkissä. Kehään menimme jälleen kerran ensimmäisenä ja samaan kehään tuli tutusti Milo-parson. Tuomari oli georgialainen George Schogol, joka näytti juuri niin georgialaiselta kuin vain kuvitella saattaa. Iso, tumma mies, joka ei paljon puhellut. Ihan ensimmäisenä pöydälle ja Remu esiintyi hienosti! Sitten yksi rinki kehän ympäri ja asentoon pöydän eteen. Koko ajan Remu esiintyi edukseen ja oli IHMEELLISEN maltillisesti ajatellen millainen matka oli takana, puhumattakaan hotelliyöstä, jossa tuntui, että jokaisessa huoneessa oli koira.. Olisin ollut tyytyväinen jo pelkästään tähän hienoon  käytökseen, mutta kuin vaivihkaa, kehäsihteeri kävi pökkäämässä käteeni valeanpunaisen nauhan ja olin kiljua riemusta!! Ensimmäinen ERI!!! Milon arvostelun jälkeen kehäsihteeri yritti kysyä multa jotain, josta en ymmärtänyt kas kun puhui mulle Viron murretta. Kysyin englanniksi, että WHAT? Josta täti taas meni ihan kummallisen näköiseksi. Onneksi Milon kasvattaja osasi neuvoa meitä, että se kyseli voimmeko ottaa vastaan juniori sertin ja kehotti meitä sanomaan, että kyllä saadaan. Minä oli taas vähän h-moilanen, mutta nyökytin innokkaasti päätäni. Niinpä pois kehästä pää onnesta sekaisin.. Seuraavaksi menimme kehään parhaan narttujunnun kanssa ja sieltä poistuimme vastakkaisen sukupuolen parhaana juniorina ja siis juniorivoittajana! Fiilis oli mahtava! Luulin jo, että kaikki olisi meidän osalta ohi, kunnes taas kehäsihteeri karjui meidän numeroa. Koira kainaloon ja kehään.. Vasta kehässä tajusin, että valittaisiin parasta parson urosta. Sieltä tuloksena paras uros 2-sijoitus. Ja jokaisessa kehässä Remu esiintyi edukseen. Kehän ulkopuolella tosin Remu meni kierroksilla, eikä sitä muut saaneet katsoa päällekään, kun jo tuli ärinää. Raukka kierroksilla, kun minäkin olin. Mutta kehässä kuin herran terttu. On ihmeellinen mies!

 

Kaiken tämän jälkeen yritimme rauhoittua ja kävin kävelemässä Remun kanssa näyttelyauleen reunoilla, jossa oli vähän rauhallisempaa. Jäimme vielä jännittämään Remun kahden tyttöystävän, Hipun ja Nupun suoritusta ja niinhän siinä kävi, että nuorempi tapaus eli Nuppu veti koko potin kotiin ollen sekä juniorivoittaja että voittaja -09. Näistä kaikista tapahtumista Remu oli niin uuvuksissa vähän ennen kuin lähdimme satamaa kohti, että nukkui jo häkissään, vaikka ympärillä oli vielä tohinaa. Onneksi se osaa rauhoittua omassa paikassaan.

 

Kotimatka sujui ihan yhtä tiiviisti kuin menomatkakin, mutta siitä selvittiin ja kotona oltiin vähän kahden jälkeen yöllä. Remu oli silminnähden onnellinen kun se sai kellahtaa omaan petiin nukkumaan, omaan makuuhuoneeseen. Rankkoja reissuja, mutta hienosti Remu selvisi kaikesta stressistä huolimatta.

 

Laitan kuvia meidän voittjasta pokaaleinen hieman myöhemmin, hifistelemme ehkä vähän paremman näköisiä kuvia...